Lieksan Sähkö Oy:n logo

Lieksan Sähkö Oy

Lieksan Sähkö Oy:n toimitilat 1918 Lieksan Sähkö Oy:n historia yltää vuoteen 1918 saakka, jolloin Lieksan alueelle perustettiin paikallinen yritys sähkönjakelua varten. Alussa sähköä tuotettiin käytetyllä 45hv:n höyrykoneella vanhasta hirsimökistä. Vuonna 1929 omasta sähkön tuotannosta luovuttiin ja sähköä alettiin välittää Enso Gutzeit Oy:n Pankakosken tehtaalta suurjännitejohtoa pitkin Lieksan keskustaan. Vuonna 1952 Lieksan Sähkö Oy päätti 23-vuotisen sopimuksensa Enson kanssa ja siirtyi sähkönmyyntiin erikoistuneen Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n sähkön välittäjäksi.

Myöhemmin palveluntarjonta laajeni hissien asennuksiin, hissihuoltoon, sähkösuunnitteluun ja sähköurakointiin. Vuonna 1969 Lieksan Sähkö Oy alkoi tarjota asiakkailleen pientä valikoimaa sisustusvalaisimia. Sisustusvalaisinmyynti muodostaa yhä merkittävän osan myymälän myynnistä.

Lieksan Sähkö Oy:n toimitilat 1978 1978 vietettiin Lieksan Sähkö Oy:n uusien toimitilojen avajaisia Energiatie 2:ssa. Samoihin aikoihin avattiin myös sähkötarvikemyymälä, joka on säilyttänyt asemansa paikkakunnan kattavimpana.

Vuonna 1995 Lieksan Sähkö Oy joutui jakamaan sähköurakoinnin ja sähkön myynnin voimaantulleen sähkömarkkinalain velvoittamana. Uuden yhtiön perustamisen sijaan päädyttiin ostamaan pieni Lieksan Asennus Ky, johon sähköurakointi siirrettiin. Lieksan Asennuksen yritysmuoto muutettiin ostamisen yhteydessä kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi.

Lieksan Sähkö Oy ja Lieksan Asennus Oy kulkivat käsi kädessä kunnes Pohjois-Karjalan Sähkö Oy osti molemmat yhtiöt vuoden 1995 joulukuussa. Pohjois-Karjalan Sähkö Oy liitti Lieksan Sähkö Oy:n toiminnan itseensä ja vastasi nyt Lieksan alueen sähkönjakelusta. Lieksan Sähkö Oy lakkasi nimellisesti toimimasta siihen saakka kunnes Lieksan Asennus Oy päätettiin nimetä tunnettavuussyistä Lieksan Sähkö Oy:ksi nimen vapautuessa kaupparekisteristä. Näiden muutosten yhteydessä Lieksan Sähkö Oy:n Y-tunnus vaihtui, mutta yritys pysyi mm. henkilöstön osalta täysin samana Lieksan Sähkönä.

Vuonna 1999 Lieksan Sähkö Oy investoi ostamalla Lieksan Kodinkonehuolto Oy:n ja kykeni näin tarjoamaan asiakkaille kodinkoneiden huoltopalveluita.

Vuonna 2004 Lieksan Sähkö Oy:n omistuspohja vaihtui Nurmeslaisen Ylä-Karjalan Sähkö Oy:n omistajien ostaessa Lieksan Sähkö Oy:n osakkeet Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:ltä. Samaisena vuonna Lieksan Sähkö Oy:n myymälä liitettiin Expert-ketjuun ja muodostettiin menestyvä Lieksan Sähkö Oy Expert -konsepti.

Vuoden 2013 kesällä Lieksan Sähkö Oy hankki omistukseensa koko Pielisentie 10–12 kiinteistön. Kiinteistön entisiin Valintatalon päivittäistavaraliikkeen noin 2000 neliömetrin tiloihin remontoitiin ajanmukaiset tilat Lieksan Sähkön sen hetkisiin ja lisäksi perustettavan Sportia-ketjun urheiluvälinemyymälän tarpeisiin. Uusien tilojen valmistuttua syksyllä 2013, päästiin marraskuun 6. päivänä samaan tilaan avaamaan kodinkone-, urheiluväline- ja sähkötarvikemyymälä, sekä toimisto-, varasto- ja huoltotilat. Jälleen kerran oli Lieksan Sähkö Oy kasvanut ja muuttanut muotoaan sisältäen nyt kodinkoneiden, urheiluvälineiden ja sähkötarvikkeiden myynnin, sähkösuunnittelun ja -urakoinnin, hissihuollon, sekä kylmälaitteiden asennuksen ja huollon. Kiinteistön omistuksen myötä Lieksan Sähkö Oy muuttui myös vuokralaisesta vuokranantajaksi. Pielisentie 10–12 kiinteistössä toimivat vuokralaisina kuntosali, pubi, pizzeria ja polttoaineen jakeluasema.

Syksyllä 2014 Lieksan Sähkö Oy ja yli 50 muuta kauppiasvetoista Expert-liikettä irtaantui Expert-ketjusta. Syyskuun alusta 2014 saakka on lähes 60 suomalaista kodintekniikka-yrittäjää muodostanut teleoperaattori Soneran kanssa yhteistyössä Veikon Koneen, suomen suurimman ja asiantuntevimman kodintekniikkaketjun.